Lakipalvelua iltaisin ja viikonloppuisin, myös kotikäynnit

Alle on kuvattu lyhyesti ja pääpiirteissään eri asiakirjojen ja toimitusten sisältöjä. Kuvaukset eivät ole kattavia, eivätkä täydellisiä, eikä niitä tule käyttää sellaisenaan asiakirjojen laatimisessa. Lakipalvelu Lakisavo Oy ei vastaa tietojen käyttämisestä itse laadittuihin asiakirjoihin. Kuvausten tarkoitus on antaa vain tietoa eri asiakirjoihin ja toimituksiin sisältyvistä asioista seikkaperäisesti.  

------------------------


OIKAISUPYYNTÖ OIKEUSTIETEELLISEN PÄÄSYKOKEESTA

Oikaisupyyntö on tiedekunnalle osoitettu pyyntö oikaista sen tekemää valintapäätöstä koskien opiskelijavalintaa. Valintakokeen kohdalla oikaisupyynnöllä vaaditaan muuttamaan opiskelijavalintaa koskevaa päätöstä siten, että hakijalle myönnetään opiskelupaikka tiedekunnassa jäljempänä mainituin tavoin. Oikaisuvaatimus on tehtävä ehdottomasti määräajassa.

Oikaisupyyntö on tehtävä oikaisupyynnön ohjeiden mukaisesti (oikaisupyynnön ohjeet ovat valintapäätöksen liitteenä). Oikaisupyynnössä on esitettävä vaatimukset ja niiden perustelut. Vaatimukset perustuvat yleensä joko valintakokeen pisteytykseen tai tarkastuksessa tehtyyn vastauksen aliarviointiin. Oikaisuvaatimus kannattaa tehdä jos pisteet on laskettu väärin, pisteytys ei ole arvosteluperusteiden (mallivastauksen) mukainen tai vastauksessa on jätetty pisteyttämättä asioita, jotka sisältyvät mallivastaukseen.

Oikaisuvaatimuksessa on otettava kantaa alla oleviin asioihin:

  • mihin päätökseen vaaditaan oikaisua
  • mitä kohtaa päätöksestä vaaditaan oikaisemaan
  • miten päätöstä vaaditaan oikaisemaan 
  • millä perusteilla päätökseen vaaditaan oikaisua

Ulkopuolisen ammattilaisen suorittama tarkastus pääsykoevastauksista ja niiden vertaaminen mallivastauksiin kannattaa, mikäli olet jäänyt 1-2 pisteen päähän valintarajasta. Tarkastuksessa voi löytyä sellaisia seikkoja, jotka oikeuttavat lisäpisteisiin ja opiskelupaikkaan. Lisäpisteiden ja opiskelupaikan vaatiminen edellyttää oikaisupyynnön tekemistä. Ilman asianmukaisia perusteita oikaisuvaatimusta ei kuitenkaan kannata tehdä.

Jos oikaisupyyntö hylätään, voi päätöksestä valittaa hallinto-oikeuteen. 

Jos haluat, että avustamme sinua oikaisuvaatimuksen tekemisessä, niin toimi alla olevien ohjeiden mukaan:

  • Pyydä tiedekunnalta omat vastauksesi ja mallivastaukset mahdollisimman pian valintakokeen tulosten julkistamisen jälkeen. 
  • Tarkasta vastauksesi ensin itse. Onko pisteet laskettu oikein? Onko jotain seikkoja jäänyt vastauksessasi pisteyttämättä?
  • Ota yhteyttä meihin pikaisesti ja lähetä skannatut vastauksesi meille. 
  • Oikaisuvaatimusajan palvelemme ma-su klo 9:00-18:00 

Käymme vastauksesi läpi ja vertaamme niitä mallivastauksiin ja annamme arvion oikaisupyynnön mahdollisuuksista. Päätösvalta siitä, tehdäänkö oikaisupyyntö, on sinulla.

Laadimme oikaisupyynnön puolestasi ja toimitamme sen tiedekuntaan määräaikaan mennessä tai voit sovittaessa toimittaa sen tiedekuntaan itse.

Alla esimerkiksi vuonna 2020 pääsykokeesta tehdystä valituksesta annettu Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös. Tässä tapauksessa kysymys ei ollut pisteytyksessä olleesta virheestä vaan hallintolain mukaisesta yhdenvertaisuusperiaatteesta. 

Yrityksemme teki viime vuonna yhden oikaisuvaatimuksen ensisijaisesti tällä perusteella ja toissijaisesti arvioinnissa olleiden virheiden perusteella. Oikaisuvaatimuksen johdosta hakija sai 2 lisäpistettä ja sai opiskelupaikan oikeustieteelliseen tiedekuntaan. 

Poh­jois-Suo­men HAO 25.2.2021 21/​0043/​1

Yliopistot – Opiskelijavalinnat – Valintakoe - Virheen korjaaminen – Yhdenvertaisen kohtelun vaatimus
Diaarinumero(t):
01493/20/1305
Taltionumero:
21/0043/1
Antopäivä:
25.2.2021

Lapin yliopisto oli hylännyt A:n oikaisuvaatimuksessaan esittämän vaatimuksen päästä opiskelijaksi oikeustieteellisen koulutuksen hakukohteeseen vuoden 2020 opiskelijavalinnassa. A vaati hallinto-oikeudelle osoittamassaan valituksessa yliopiston päätöstä kumottavaksi ja asian palauttamista Lapin yliopistolle uudelleen käsiteltäväksi opiskelupaikan myöntämiseksi A:lle Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekuntaan. A vetosi valituksessaan siihen, ettei opiskelijavalinnassa ollut noudatettu hakijoiden yhdenvertaisen kohtelun vaatimusta ja että hänet oli asetettu perusteettomasti tiettyjä hakijoita heikompaan asemaan.

Hallinto-oikeus totesi asiassa seuraavaa:

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan vuoden 2020 opiskelijavalinta oikeustieteellisiin tiedekuntiin oli tapahtunut yhteisvalinnalla, jossa olivat olleet mukana Helsingin, Itä-Suomen, Lapin ja Turun yliopistot. Yhteisvalinnan valintakokeen alimmaksi hyväksymispisterajaksi oli Lapin yliopiston osalta alun perin muodostunut 73 pistettä. Sittemmin valintakokeen toisen vaiheen pisteytyksessä oli havaittu virhe. Hakijoille oli vastausten automaattisessa optisessa tarkastuksessa kirjautunut virheellisesti miinuspisteitä tehtävistä, joihin hakija oli valinnut ”ei vastausta” -kohdan. ”Ei vastausta" -kohdan valitsemisen olisi pitänyt antaa nolla pistettä. Kun virhe havaittiin, se korjattiin kunkin hakijan kohdalla antamalla hänelle ne pisteet, joita hän ei virheen takia ollut alun perin saanut. Näin joidenkin hakijoiden, mukaan lukien A, pistemäärät nousivat. Korjatun tuloksen jälkeen valittajan yhteispistemäärä nousi 73 pisteeseen.

Ennen virheen havaitsemista ja pistemäärien korjaamista osalle hakijoista oli ehditty lähettää myönteinen valintapäätös. Joukossa oli ollut hakijoita, joiden yhteispistemäärä oli ollut Lapin yliopiston osalta vähimmillään 73 pistettä. Yliopisto oli katsonut, että tällaisten hakijoiden osalta oli hallintolain 51 §:n 2 momentissa tarkoitettu este virheen korjaamiselle.

Tästä poiketen yliopisto oli katsonut, että alinta hyväksymispisterajaa voidaan valintaperusteiden mukaisesti nostaa ylöspäin niiden hakijoilta osalta, joille ei ollut ilmoitettu opiskelupaikan saamisesta. Lapin yliopiston uudeksi alimmaksi hyväksymispisterajaksi virheen korjaamisen jälkeen muodostui 74 pistettä. A:han oli sovellettu uutta 74 pisteen rajaa, eikä hän ollut tullut hyväksytyksi opiskelijaksi 73 pisteellään. A oli saanut oikaisuvaatimuksen johdosta yhden lisäpisteen, minkä myötä hänen kokonaispistemääränsä oli noussut 74 pisteeseen. A ei ollut kuitenkaan edelleenkään tullut hyväksytyksi opiskelijaksi tasapistesäännön vuoksi.

Asiassa oli valituksen johdosta ratkaistava, oliko A hakijoiden yhdenvertaisen kohtelun vaatimuksen vastaisesti asetettu perusteetta heikompaan asemaan kuin sellaiset hakijat, jotka olivat valintakokeen toisen vaiheen automaattisessa optisessa tarkastuksessa tapahtuneen virheen johdosta tulleet hyväksytyiksi opiskelijaksi A:ta matalammilla pisteillä.

Hallinto-oikeus totesi, että yliopiston harkintavaltaa opiskelijavalintaprosessissa rajoittavat hallinnon yleiset oikeusperiaatteet, kuten objektiviteettiperiaate ja yhdenvertaisuusperiaate. Objektiviteettiperiaate edellyttää, että asiaa valmisteltaessa ja asiasta päätettäessä ei toimita epäasiallisesti esimerkiksi suosimalla jotakin hakijaa. Yhdenvertaisuusperiaatteen keskeisenä sisältönä on pidettävä sitä, että opiskelupaikkaa hakeneita kohdellaan menettelyn kaikissa vaiheissa tasapuolisesti ja syrjimättömästi.

Koulutukseen ottamisesta päätettäessä tasapuolisuus edellyttää, että päätöksenteko tapahtuu ennalta määriteltyjen, yleisesti hyväksyttävien ja tasapuolisesti sovellettavien perusteiden mukaisesti. Opiskelemaan pyrkivät voidaan tällaisessa tilanteessa asettaa etusijajärjestykseen edellyttäen, että siihen on asialliset perusteet, joita ei sovelleta syrjivästi. Mikäli viranomaisen on opiskelijavalinnan vastausten tarkastuksessa ilmenneen virheen johdosta tarpeen korjata opiskelijavalinnan pistelaskua ja lopputulosta, tämän on tapahduttava yhtäläisin ja johdonmukaisin perustein.

Yliopisto voi ja sen tuleekin lähtökohtaisesti korjata valintakokeen vastausten tarkastuksessa ja pistelaskussa ilmenneet virheet, ja pääsääntöisesti näissä tapahtunut tekninen virhe oikeuttaa hallintolain mukaiseen itseoikaisuun. Virheen korjaamista suoritettaessa on kuitenkin huolehdittava siitä, ettei valintakokeeseen osallistuneiden hakijoiden yhdenvertaisuus sen johdosta vaarannu. Oikeustieteellisten tiedekuntien yhteisvalinnan toisen vaiheen vastausten tarkastuksessa tapahtunutta virhettä ei ollut korjattu siten, että pistelaskua ja valinnan lopputulosta olisi tarkasteltu yhtäläisesti kaikkien hakijoiden osalta, vaan siten, että ainakin lopputuloksen tarkastelu oli kohdistunut vain osaan hakijoista. Tästä valitusta menettelytavasta oli seurannut se, että osalla hakijoista opiskelupaikkaan oikeuttava alin pisteraja oli muodostunut 73 pisteeseen ja osalla puolestaan 74 pisteeseen. Viimeksi mainittujen hakijoiden osalta virheen korjaamisen johdosta aiheutunut pisterajan nosto voitiin tosiasiallisesti rinnastaa vahingoksi tapahtuvaan itseoikaisuun. Lisäksi valitusta menettelytavasta oli virheen luonne huomioon ottaen voinut ainakin joidenkin hakijoiden kohdalla seurata se, että valituksi tuleminen tai tulematta jääminen on perustunut olennaisesti siihen sattumanvaraiseen seikkaan, oliko hakija valinnut vastaustekniikaksi merkitä ”ei vastausta” -kohdat vai jättänyt vastaamatta kohtiin lainkaan, ja siihen, missä vaiheessa tieto pääsykokeen tuloksesta hakijalle oli lähetetty. Yliopiston menettely virheen korjaamisessa ei edellä lausuttuun nähden ollut ollut lähtökohdiltaan hakijoita yhtäläisesti kohteleva ja johdonmukainen, vaan se oli ollut omiaan johtamaan hakijoiden yhdenvertaisen kohtelun vaarantumiseen.

A oli saanut tehtävänannon vastaisesti virheellisesti miinuspisteen monivalintatehtävistä, joihin hän oli valinnut ”ei vastausta” -kohdan. Sen sijaan hakijat, jotka eivät kyseisten tehtävien osalta olleet tehneet merkintää mihinkään kohtaan (mukaan lukien ”ei vastausta” kohta), eivät olleet saaneet kyseisistä tehtävistä yhtään pistettä mutta eivät myöskään miinuspisteitä. Mikäli A ei olisi tehnyt merkintää mihinkään kohtaan kyseisten tehtävien osalta, olisi hänen pistemääränsä ollut alun perin 73 pistettä ja hän olisi tullut valituksi opiskelijaksi hakukohteeseen yliopistojen omaksuman virheen korjaamista koskevan menettelyn seurauksena siitä riippumatta, että alin hyväksytty pisteraja oli myöhemmin noussut 74 pisteeseen. A oli siten vastausten automaattisessa optisessa tarkastuksessa tapahtuneen virheen ja sen korjaamisessa noudatetun menettelyn seurauksena joutunut ilman hyväksyttävää perustetta huonompaan asemaan kuin sellaiset hakijat, jotka olivat valinneet samanarvoisen mutta erin vastaustekniikan monivalintatehtävissä ja jotka oli hyväksytty opiskelijaksi 73 pisteellä.

Hallinto-oikeus kumosi Lapin yliopiston päätöksen yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisena todeten, että A:han oli sovellettava 73 pisteen hyväksymisrajaa. Kun A:n yhteispistemäärä 74 pistettä ylitti kyseisen rajan, A oli hyväksyttävä opiskelijaksi Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekuntaan.

Yliopistolaki 30 § 1 mom ja 36 § 1 ja 3 mom

Hallintolaki 6 §

Ks. myös Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätökset

- 25.2.2021, päätösnumero 21/0042/1, diaarinumero 01470/20/1305

- 25.2.2021, päätösnumero 21/0044/1, diaarinumero 01504/20/1305

- 25.2.2021, päätösnumero 150/2021, diaarinumero 20066/03.04.04.04.02/2020

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeustuomarit Marja-Riitta Tuisku, Renne Pulkkinen (t) ja Anna-Leena Kiviniemi, joka on myös esitellyt asian.

                                                                                 ----------------------


PERUNKIRJOITUS


Perintökaaressa on määräykset perunkirjoituksen toimittamisesta. Perunkirjoitus on järjestettävä kolmen kuukauden kuluessa perittävän kuolemasta. Jatkoaikaa perunkirjoituksen toimittamiselle voi hakea verotoimistosta.

Kuolinpesän osakkaiden on hyvä sopia keskenään, kuka hoitaa perunkirjoitukseen liittyviä asioita. Yleensä perunkirjoituksen järjestää vainajan leski tai lapsi tai muu henkilö, joka hoitaa vainajan jäämistöä. Perunkirjoitus voidaan toimittaa esimerkiksi vainajan kodissa.


Keitä kutsutaan perunkirjoitukseen?

Perunkirjoitukseen kutsutaan kaikki kuolinpesän osakkaat ja leski, vaikka hän ei olisikaan kuolinpesän osakas.

Perunkirjoitukseen kutsutaan myös toissijaiset omaisuuden saajat. Jos esimerkiksi ensiksi kuolleelta puolisolta ei jäänyt lapsia, lapsenlapsia jne., toissijaisia perillisiä ovat ensiksi kuolleen puolison vanhemmat, sisarukset ja näiden jälkeläiset.

Testamentissa perittävä on voinut myös nimetä toissijaisia perillisiä määräämällä esimerkiksi, että tietty esine siirtyy perijän kuoleman jälkeen jollekin toiselle henkilölle.

Kutsu perunkirjoitukseen esitetään joko suullisesti tai kirjallisesti. Riitaisissa kuolinpesissä kutsu kannattaa lähettää todisteellisesti esimerkiksi kirjattuna kirjeenä. Jos joku osakas ei saavu paikalle, voidaan perunkirjoitus silti toimittaa. Perunkirjoitukseen ei ole pakko osallistua.


Kuka vastaa perunkirjoituksen järjestämisestä?

Perunkirjoituksen järjestämisestä ovat vastuussa kuolinpesän osakkaat, joita ovat vainajan perilliset, yleistestamentin saajat sekä leski. Jos ositus on tehty tai avio-oikeutta ei ollut, leski ei ole kuolinpesän osakas, ellei hän ole perillinen tai yleistestamentin saaja.

Yleistestamentti on kyseessä silloin, kun testamentin saajalle annetaan koko omaisuus, määräosa siitä tai se, mitä jää jäljelle testamentin muiden määräysten jälkeen.

Perunkirjoituksen toimittamisen laiminlyönti saattaa aiheuttaa osakkaille henkilökohtaisen velkavastuun vainajan veloista. Myös väärän tiedon antaminen tai tiedon salaaminen perunkirjoituksessa saattaa johtaa velkavastuuseen.


Kuka toimittaa perunkirjoituksen?

Perunkirjoituksen toimittaa kaksi uskottua miestä. Yleensä perunkirjoituksen toimittavat uskotut miehet valitsee osakas, joka on ottanut hoitaakseen perunkirjoituksen järjestämisen.

Uskottujen miesten tehtävänä on perunkirjoituksen toimittaminen sekä kuolinpesän varojen ja velkojen arvioiminen ja arvostaminen.


Mitä perukirjaan kirjataan?

Perukirjaan merkitään kuolinpesän osakkaat, vainajan ja lesken varat ja velat sekä puolisoiden yhteiset varat ja velat.

Perukirjassa mainitaan myös mahdollinen avioehtosopimus ja testamentti sekä mahdolliset henkivakuutuskorvaukset ja mahdolliset ennakkoperinnöt sekä aiemmin annetut lahjat.

Perukirja toimitetaan verotoimistoon perintöverotuksen toimittamista varten kuukauden kuluessa perunkirjoituksesta. Perillisille määrättävä perintövero perustuu perukirjassa annettuihin tietoihin.

Jos perunkirjoituksen jälkeen ilmaantuu uusia varoja tai velkoja, on niiden perusteella laadittava täydennysperukirja. Täydennysperunkirjoitus on toimitettava kuukauden kuluessa uusien varojen tai velkojen ilmaantumisesta.

Varattomastakin pesästä on laadittava perukirja.


Perukirjan sisältö

  • toimituksen aika ja paikka
  • läsnäolijat 
  • vainajan täydellinen nimi, kotipaikka sekä syntymä- ja kuolinpäivä
  • perilliset, leski, mahdolliset omaisuuden toissijaiset saajat sekä testamentinsaajat
  • tieto siitä, miten kutsu perunkirjoitukseen on toimitettu poissaoleville
  • henkilö, joka ilmoittaa pesän varat ja velat
  • uskotut miehet
  • vainajan ja lesken varat ja velat, myös yhteiset varat ja velat
  • ilmoitus onko puolisoilla avioehtosopimusta tai muuta avio-oikeuden pois sulkevaa määräystä
  • lesken ilmoitus siitä, luovuttaako hän tasinkona omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille
  • ilmoitus siitä, tuleeko leski pitämään kuolleen puolison jäämistön jakamattomana hallinnassaan osittain tai kokonaan
  • mahdollinen testamentti ja mahdolliset lakiosavaatimukset
  • vainajan ja lesken antamat ennakkoperinnöt sekä perintöverotuksessa huomioitavat lahjat
  • henkivakuutuskorvaukset.

Perukirjaan liitettävät tärkeimmät asiakirjat:  

  • riittävä sukuselvitys
  • mahdollinen testamentti ja avioehtosopimus jäljennöksenä
  • mahdollinen ositus- tai perinnönjakokirja ensin kuolleen puolison jälkeen
  • jos perinnönjako on jo toimitettu, jäljennös jakokirjasta
  • muut mahdolliset asiakirjat, joilla voi olla merkitys 

    Laadituttamalla perukirjan ammattilaisella varmistut siitä, että perukirja on laadittu oikein ja se on lain asettamat muotomääräykset täyttävä asiakirja.



 PERINNÖNJAKO


Perintökaaressa on määräykset perinnönjaon toimittamisesta. Perinnönjako edellyttää perintökaaren mukaan, että perinnönjaosta laaditaan kirjallinen jakokirja, jonka jokainen kuolinpesän osakas allekirjoittaa. Osakas voi halutessaan valtuuttaa jonkun toisen henkilön allekirjoittamaan jakokirjan puolestaan. Perinnönjakokirjan todistaa kaksi esteetöntä todistajaa allekirjoituksillaan.

Perinnönjako voidaan tehdä osakkaiden sopimalla tavalla sopimusjakona tai käräjäoikeuden määräämän pesänjakajan toimittamana toimitusjakona.

Mikäli joku kuolinpesän osakkaista on alaikäinen, täytyy maistraatin antaa lupa perinnönjakoon alaikäisen osakkaan puolesta. Sama koskee tilannetta, jos jollekin kuolinpesän osakkaalle on määrätty edunvalvoja hoitamaan hänen taloudellisia asioitaan.  Edellä oleva maistraatin lupavaatimus koskee osakkaiden keskenään toimittamaa perinnönjakoa sopimusjakona.

Jos perittävä oli naimisissa, täytyy ennen perinnönjaon toteuttamista tehdä ositus perittävän kuolinpesän ja perittävän lesken välillä.

Perinnönjaossa on tärkeää muistaa huomioida velkojien asema. Perintökaaren mukaan jakoa ei saa toimittaa, ellei perittävän ja kuolinpesän velkoja ole maksettu tai näiden velkojen maksamista varten ole tehty riittävää varausta.

Kuolinpesän puhevaltaa käyttävät perittävän oikeudenomistajat eli pesän osakkaat yhdessä. Tavallisesti pesässä on leski ja yksi tai useampi rintaperillinen. Yleensä kaikki päätökset kuolinpesässä pitää tehdä yksimielisesti.

Perinnönjakoon ei liity ehdotonta toimimisvelvollisuutta, eikä mitään aikarajoja perinnönjaon toimittamiselle ole, kuten on perunkirjoituksen osalta. Kuolinpesät jäävät usein jakamatta pitkiksikin ajoiksi. Monesti perinnönjakoon ryhdytään vasta lesken kuoleman jälkeen. Päällekkäiset kuolinpesätkään eivät ole harvinaisuus. Silloin esimerkiksi yhden kuolinpesän omaisuuteen kuuluu osuus toiseen kuolinpesään. Mikäli perinnönjakoon kuitenkin ryhdytään pian perittävän kuoleman jälkeen, muodostaa hänen perukirja perinnönjaon pohjan. Mikäli taas perinnönjakoon ryhdytään paljon myöhemmin, kuolinpesän tilanteen toteaminen vaatii lähes aina jonkin laajuisen pesänselvityksen tekemisen jaettavan omaisuuden selvittämiseksi.

Yksikin kuolinpesän osakas voi vaatia perinnönjaon toteuttamista. Mikäli osakkaat eivät pääse yhteisymmärrykseen sopimusjaosta, voi kukin osakas pyytää käräjäoikeutta kirjallisella hakemuksella määräämään kuolinpesään pesänjakajan. Pesänjakaja tekee viime kädessä perinnönjaon, ellei jakaja saa osapuolia sopimaan perinnönjaon sisällöstä. Pesänjakajan suorittama perinnönjako on kustannuksiltaan huomattavasti suurempi, kuin osakkaiden keskenään sopima perinnönjako. Kannattaa muistaa, että pesänjakajan palkkio maksetaan kuolinpesän varoista. Käytännössä jokaisen osakkaan jako-osuus pienenee, mitä enemmän toimia pesänjakaja joutuu asiassa tekemään.

Laadituttamalla perinnönjakosopimuksen ammattilaisella varmistut siitä, että perinnönjakosopimus on laadittu oikein ja se on lain asettamat muotomääräykset täyttävä asiakirja.


OSITUS


Kun avioliitto päättyy avioeroon tai toisen puolison kuolemaan, toimitetaan omaisuuden ositus. Lähtökohtaisesti osituksessa puolisoiden avio-oikeuden alainen omaisuus lasketaan yhteen ja jaetaan kahtia puolisoiden kesken. Jos puolisoilla on molemmin puolin poissulkeva kaiken omaisuuden kattava avioehtosopimus, osituksen sijaan toimitetaan omaisuuden erottelu, jossa kumpikin osapuoli pitää omissa nimisään olevan omaisuuden. 

Avio-oikeus voidaan sulkea avioehtosopimuksella pois kaiken omaisuuden sijaan myös vain osasta omaisuutta. Puolisoilla saattaa olla myös sellaista omaisuutta, kuten perintönä tai lahjana saatua omaisuutta, johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta. Tämä omaisuus jätetään osituslaskelman ulkopuolelle.

Osituslaskelmassa puolisoiden avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta vähennetään velat, minkä jälkeen puolisoiden avio-oikeuden alaiset säästöt lasketaan yhteen. Osituslaskelmassa huomioidaan myös puolisoiden niin sanottu erottamisetu, eli mahdollisuus erottaa itselleen kuuluvia vaatteita tai muita yksinomaan henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettuja esineitä kohtuullinen määrä. Lisäksi osituslaskelmassa otetaan kantaa vastikkeisiin sekä annetaan vakuus puolisoiden yhteisestä velasta. Kun edellä mainituista toimista on huolehdittu, voidaan laskea puolisoiden avio-osat. Avio-osien laskeminen mahdollistaa tasingon määrän selvittämisen, jolloin on mahdollista määrittää, joutuuko jompikumpi puolisoista suorittamaan toiselle tasinkoa eli omaisuuden tasausta. Tasingon määrä selviää vertaamalla puolisoiden laskennallista avio-osaa puolison avio-oikeuden alaiseen reaaliseen säästöön.

Osituksen laskennallisen vaiheen osalta on olennaista, että saadaan laadittua totuudenmukainen osituslaskelma. Jotta osituslaskelman tekeminen on mahdollista, tulee kuitenkin selvittää puolisoiden omaisuus- ja velkasuhteet sekä arvostaa avio-oikeuden alainen sekä siihen kuulumaton omaisuus. Puolisoiden omistussuhteiden selvittämisen osalta puolisoiden varat ja velat tulee luetteloida, mikä hoituu jäämistöosituksen osalta perunkirjassa.

Osituksen reaaliseen vaiheeseen sisältyy sekä tasingon yksilöiminen että tasingon maksaminen sille puolisolle, jolle se osituksen myötä tulee kuuluvaksi. Kun tasinko on saatu laskennallisesti määritettyä, on tasinkoon oikeutetulle siis vielä osoitettava se omaisuus, jota hän on tasinkona oikeutettu saamaan. Tasingon maksamisen myötä tasinkoon oikeutettu puoliso saa sen määrän omaisuutta, joka vastaa avio-osaa.

Tasingon maksussa on pidetty lähtökohtaisena ajatuksena sitä, että tasingonmaksuvelvollinen puoliso on oikeutettu päättämään itse siitä, mitä omaisuutta hän haluaa tasinkona toiselle puolisolle luovuttaa. Tasingon osalta on siis katsottu, ettei tasinkoon oikeutetun puolison ole mahdollista vaatia tiettyä osuutta kiinteistöstä tai esimerkiksi asunto-osakkeita, jotka oikeuttavat perheen käytössä olleen asunnon hallintaan.

Ositus voidaan toimittaa puolisoiden yhdessä sopimana sopimusosituksena tai käräjäoikeuden määräämän pesänjakajan toimittamana toimitusosituksena. Sopimusosituksessa osapuolet sopivat osituksen sisällöstä ja sen perusteella laaditaan ositussopimus. Ositussopimuksessa puolisot voivat jakaa omaisuutensa haluamallaan tavalla. Poikkeuksen muodostavat velat, joiden uudelleenjakamisesta täytyy aina sopia myös velkojan kanssa. Ositussopimus on laadittava kirjallisesti, päivättävä, osapuolten allekirjoitettava ja kahden esteettömän todistajan todistettava allekirjoituksillaan.  

Laadituttamalla ositussopimuksen ammattilaisella varmistut siitä, että ositussopimus on laadittu oikein ja se on lain asettamat muotomääräykset täyttävä asiakirja.



EDUNVALVONTAVALTUUTUS


Edunvalvontavaltuutuksen laatiminen ja peruuttaminen

Edunvalvontavaltuutuksesta on määräykset laissa edunvalvontavaltuutuksesta. Edunvalvontavaltuutus on perinteistä edunvalvontaa joustavampi tapa järjestää asioiden hoito tulevaisuuden varalta. Edunvalvontavaltakirjan avulla henkilö voi itse etukäteen järjestää asioidensa hoidon sen varalta, että hän tulee myöhemmin kykenemättömäksi hoitamaan asioitaan esimerkiksi sairauden tai heikentyneen terveydentilansa vuoksi.

Edunvalvontavaltakirjan voi tehdä täysi-ikäinen henkilö, joka ymmärtää valtakirjan sisällön ja merkityksen.

Edunvalvontavaltakirjassa valtuutettu saa oikeuden edustaa valtuuttajaa tämän asioiden hoitamisessa. Tämän lisäksi voi olla tarpeellista antaa valtuutetulle tarkempia ohjeita siitä, miten hän näitä valtuuksiaan käyttää. Tällaiset toimiohjeet ovat yksilöllisiä ja ne sitovat valtuutettua. Ohjeet kannattaa tehdä kirjallisesti. Edunvalvontavaltakirjaa laatiessa kannattaa miettiä, onko olemassa sellaisia itselle tärkeitä asioita, joiden hoitamisesta haluaa antaa valtuutetulle tarkempia ohjeita. Tällaiset ohjeet voivat liittyä omaisuuden myyntiin, sen säilyttämiseen tai varojen käyttämiseen.


Miksi edunvalvontavaltakirja kannattaa laatia?

Laatimalla edunvalvontavaltakirjan saat itse määrätä asioidesi hoidosta, kun et itse niistä enää pysty huolehtimaan. Edunvalvontavaltakirjalla voit määritellä, kuka sinun asioita hoitaa, mitä asioita hän hoitaa ja miten. Lisäksi valtakirjassa voit määritellä, miten asioiden hoitoa valvotaan.

  • Laadi edunvalvontavaltakirja hyvissä ajoin      tulevaisuuden varalle. Käytä tarvittaessa apuna asiantuntijaa
  • Säilytä alkuperäinen valtakirja huolellisesti
  • Hae valtuutettuna valtakirjan vahvistamista, kun valtuuttaja ei itse enää kykene hoitamaan asioitaan

Valtakirjan sisältö

Valtakirja tehdään kirjallisesti ja määrämuotoisena. Valtakirja allekirjoitetaan kahden esteettömän todistajan ollessa yhtä aikaa läsnä. Edunvalvontavaltakirjan pitää täyttää tietyt muotovaatimukset, jotta sitä voidaan pitää edunvalvontavaltakirjana – erotukseksi tavanomaisesta valtakirjasta. 

Edunvalvontavaltakirjasta pitää ilmetä valtakirjan laatija (valtuuttaja) ja se henkilö, jonka hän oikeuttaa edustamaan itseään asioidensa hoitamisessa (valtuutettu). Valtakirjasta tulee käydä ilmi asiat, joissa valtuutettu on oikeutettu edustamaan valtuuttajaa. Valtuuttaja voi oikeuttaa valtuutetun huolehtimaan esimerkiksi omaisuutensa hoidosta ja muista taloudellisista asioistaan sekä itseään koskevista asioista kuten terveyden- ja sairaanhoidostaan. Valtakirjaan voi sisällyttää hyvinkin yksityiskohtaisia määräyksiä omaisuuden ja asioiden hoitamisesta, kuten kiinteän omaisuuden myynnistä, valtuuttajan varoista annettavista lahjoista, valtuutetun palkkiosta ja kulujen korvaamisesta sekä hänen toimintansa valvomisesta. Valtuutetulta on hyvä varmistaa ennen nimeämistä, että hän on valmis ottamaan tehtävän vastaan sitten, kun se on ajankohtaista.  

Edunvalvontavaltakirja pitää tehdä kirjallisesti ja valtakirjan laatijan pitää se itse allekirjoittaa. Allekirjoitushetkellä paikalla pitää olla samanaikaisesti myös kaksi esteetöntä todistajaa, jotka myös allekirjoittavat valtakirjan.

Laadituttamalla edunvalvontavaltakirjan ammattilaisella varmistut siitä, että edunvalvontavaltakirja on laadittu oikein ja se on lain asettamat muotomääräykset täyttävä asiakirja.


AVIOEHTOSOPIMUS


Avio-oikeus

Avioehtosopimuksesta on määräykset avioliittolaissa. Avioliittolain mukaan puolisoilla on pääsääntöisesti avio-oikeus toistensa omaisuuteen. Avio-oikeudella tarkoitetaan sellaista henkilökohtaista oikeutta, joka kohdistuu toisen puolison omaisuuteen. Avioliiton kestäessä lähtökohtana on, että molemmat puolisot voivat määrätä omasta omaisuudestaan itsenäisesti ja puolisot voivat myös kerryttää yhteistä omaisuutta. Avio-oikeudella ei siis ole suoranaisia vaikutuksia avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen aikana. Avio-oikeus konkretisoituu parisuhteen purkautuessa avioeron tai kuoleman vuoksi toisen puolison oikeutena saada omaisuuden osituksessa puolet puolisoiden yhteenlasketun omaisuuden säästöstä.


Milloin kannattaa solmia avioehtosopimus?

Avioehtosopimuksen solmiminen on puolisoiden keskinäinen päätös, johon voivat vaikuttaa useat seikat. Avioehtosopimusta voidaan käyttää esimerkiksi tilanteissa, joissa avioliittoa solmittaessa toinen puoliso omistaa huomattavasti suuremman varallisuuden tai on saanut esimerkiksi perintönä sellaista omaisuutta, joka halutaan pitää ”omassa suvussa”. Avioehtosopimusta voidaan siis käyttää esimerkiksi perintöjen tai tietyn omaisuuden kuten kesämökkikiinteistöjen tai sukutilojen omistuksen säilymisen turvaksi. Avioehdon poissulkevaa määräystä voidaan käyttää myös testamentissa ja lahjakirjassa, missä testamentin tekijä tai lahjoittaja määrää, ettei perinnön saajan tai lahjan saajan aviopuolisolla ole oikeutta testamentilla tai lahjalla saatuun omaisuuteen, sen sijaan tulleeseen omaisuuteen tai näiden tuottoon.

Myös uusioperheen puolisot, joissa puolisoilla on aiemmin hankittua omaa omaisuutta sekä omia perillisiä, voivat käyttää avioehtosopimusta aviovarallisuussuhteidensa järjestämiseen.


Mitä avioehtosopimuksessa voidaan sopia?

Avioehtosopimuksella voidaan poistaa puolisoiden tai toisen puolison avio-oikeus kokonaan tai osittain. Avio-oikeuden osittaisella poistamisella tarkoitetaan esimerkiksi sopimusta siitä, ettei avio-oikeuden alaiseen omaisuuteen kuulu ennen avioliiton solmimista hankittu omaisuus tai ettei puolisoilla ole avio-oikeutta tiettyihin saantoihin (lahjat, perinnöt) tai määrättyyn omaisuuteen (kesämökit, sukutilat). Samoin voidaan sopia, ettei puolisoilla ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen siinä tilanteessa, että avioliitto päättyy avioeroon. Tällöin vain avioero on huomioitu avioehdossa ja kuolemantapauksessa avio-oikeus on normaalisti.

Avioehtosopimus täytyy rekisteröidä maistraattiin.

Laadituttamalla avioehtosopimuksen ammattilaisella varmistut siitä, että avioehtosopimus on yksilölliset tarpeet ja olosuhteet huomioonottava sekä lain asettamat muotomääräykset täyttävä asiakirja. 


TESTAMENTTI


Perintökaaressa on määräykset testamentista. Joka on täyttänyt kahdeksantoista vuotta, saa testamentilla määrätä jäämistöstään. Testamentin saa tehdä nuorempikin, jos hän on tai on ollut naimisissa ja viisitoista vuotta täyttänyt muutoinkin siitä omaisuudesta, jota hänellä on oikeus itse hallita. 

Testamentti muun henkilön kuin testamentin tekijän kuolinhetkellä elävän taikka sitä ennen siitetyn ja sittemmin elävänä syntyvän hyväksi on tehoton. Testamentilla voidaan kuitenkin määrätä, että sellaisen henkilön vastaisuudessa syntyvät lapset, joilla edellä olevan mukaan on oikeus saada testamentti täysin omistusoikeuksin saavat omaisuuden viimeistään tämän kuollessa tai sen oikeuden lakatessa, mikä muulla henkilöllä saattaa olla omaisuuteen.

Testamentti on tehtävä kirjallisesti kahden todistajan ollessa yhtä aikaa läsnä, ja heidän on, sitten kun testamentin tekijä on allekirjoittanut testamentin tai tunnustanut siinä olevan allekirjoituksensa, todistettava testamentti nimikirjoituksillaan. Testamentin todistajaksi älköön otettako henkilöä, joka on viittätoista vuotta nuorempi tai joka on sieluntoiminnan häiriön vuoksi kykenemätön todistamaan, älköönkä testamentin tekijän puolisoa tai sitä, joka on testamentin tekijään suoraan etenevässä tahi takenevassa sukulaisuudessa taikka lankoudessa, eikä myöskään hänen veljeänsä tai sisartansa tahi näiden puolisoa taikka ottovanhempaansa tai ottolasta. Älköön kukaan todistajana todistako määräystä, joka tehdään hänen, hänen puolisonsa tai jonkun hyväksi, joka on häneen em. suhteessa. 

Testamentteja on kahdenlaisia: yleistestamentteja ja erityistestamentteja eli legaatteja.

Yleistestamentissa testamentin tekijä määrää koko omaisuutensa tai määrätyn murto-osan siitä tietylle henkilölle. Yleisjälkisäädöksen saaja on testamentin tekijän kuolinpesän osakas.

Erityistestamentissa testamentin tekijä määrää joitakin tiettyjä esineitä (irtaimistoa tai kiinteistöjä) tai määräsumman rahaa testamentin saajalle. Erityistestamentin saaja eli legataari ei ole testamentin tekijän kuolinpesän osakas. Legaatti täytetään jakamattomasta pesästä "päältä" eli ennen perinnönjakoa.

Testamentit tai tarkemmin sanottuna testamenttimääräykset voidaan jaotella myös sen mukaan, millaisen oikeuden ne saajalleen tuovat. Tämän mukaisesti voidaan erottaa täysi omistusoikeustestamentti, rajoitettu omistusoikeustestamentti, käyttöoikeustestamentti ja tuotto-oikeustestamentti.

  • Täyden omistusoikeuden saava testamentinsaaja saa samanlaisen oikeudellisen aseman testamentattuun omaisuuteen kuin testamentin tekijälläkin oli. Testamentinsaaja voi siis muun ohessa käyttää ja hallita omaisuutta, hän saa omaisuuden tuoton, voi luovuttaa omaisuuden edelleen, käyttää omaisuutta luoton vakuutena ja hän voi määrätä omaisuudesta testamentilla. Täydestä omistusoikeudesta saaja maksaa perintöveron.

  • Rajoitettu omistusoikeustestamentti sisältää määräyksiä omaisuuden perättäisseuraannosta. Testamentissa siis määrätään jokin omaisuus ensin omistusoikeudella jollekin henkilötaholle (ensisaaja) ja tämän ensisaajan kuoltua toiselle henkilötaholle (toissijainen saaja). Toissijaiselle saajalle tulevaa testamenttimääräystä kutsutaan toissijaismääräykseksi. Jos testamentissa on toissijaismääräys, se estää ensisaajaa tekemästä omaisuudesta omaa testamenttia. Ensisaaja on kuitenkin omaisuuden omistaja, joten hän saa, paitsi käyttää ja hallita omaisuutta, myös myydä tai jopa lahjoittaa sen. Jos ensisaaja on lahjoittanut tai muuten suoranaisesti hukannut toissijaismääräyksen tarkoittamaa omaisuutta, on toissijaisen saajan oikeus omaisuuteen turvattu sillä, että hän voi vaatia itselleen vastiketta ensisaajan kuolinpesän muusta omaisuudesta tai lahjan saajalta. Sekä ensi- että toissijainen saaja maksavat saamastaan omaisuudesta perintöveron.

  • Käyttöoikeustestamentti (aikaisemmin puhuttiin yleisesti hallintatestamentista) antaa saajalleen oikeuden omaisuuden käyttämiseen sen luonteen edellyttämällä tavalla sekä oikeuden omaisuuden tuottoon. Testamentatun omaisuuden omistusoikeus, jota käyttöoikeus siis rajoittaa, menee testamentin tekijän lakimääräisille perillisille tai testamentissa erikseen määrätylle taholle. Käyttöoikeuden haltija ei saa myydä tai luovuttaa hallitsemansa omaisuutta, vaan se on säilytettävä laadultaan ja määrältään muuttumattomana omistajan varalle (säilyttämisperiaate). Testamentinsaajan kuollessa hänen käyttöoikeutensa lakkaa ja siirtyy omistajalle. Käyttöoikeus on henkilökohtainen; sitä ei voi luovuttaa tai tehdä siitä testamenttia. Käyttöoikeudesta ei makseta perintöveroa ja omistajankin perintöverotettavan omaisuuden arvosta vähennetään käyttöoikeuden arvo.

  • Tuotto-oikeustestamentista on kysymys, jos testamentin tekijä määrää tietystä omaisuudesta tulevan tuoton tai koron jollekin henkilötaholle määrä- tai elinajaksi ja omaisuuden hallinta- ja omistusoikeuden toiselle henkilötaholle. Jos määräystä hallinta- ja omistusoikeuden saajasta ei ole, nämä oikeudet menevät lakimääräisille perillisille. Tuotto-oikeuden lakatessa sen haltijan kuollessa tai määräajan päättyessä tuotto-oikeus siirtyy omistajalle. Tuotto-oikeuttakaan ei sen henkilökohtaisen luonteen vuoksi voi luovuttaa tai testamentata. Testamentin verotuskohtelu on samanlainen kuin käyttöoikeustestamentin.

    Laadituttamalla testamentin ammattilaisella varmistut siitä, että testamentti on yksilölliset tarpeet ja olosuhteet huomioonottava sekä lain asettamat muotomääräykset täyttävä asiakirja.

    -----------------------------------------------------------------------------------------------------